3 years ago
2661 Views
1 0

Joulun valmislaatikoiden parantelu

Written by
Joulun valmislaatikoiden parantelu

Kuinka tuunata joululaatikoita

Joskus aika tai jaksaminen ei vain enää riitä joululaatikoiden tekoon.
Laatikoiden osto kaupasta voi tuntua huonolta idealta.
Tähän on ratkaisuna tarjolla, nimittäin joulun valmislaatikoiden parantelu

Jokainen tietää että kotona tehty joululaatikko maistuu taivaalliselta ja se tunnelma jonka kotitehty ruoka saa aikaan on parhaimmillaan maaginen.
Lisäksi parannellun valmislaatikon voi pakata uudelleen juuri siihen samaan vuokaan jossa laatikot aina jouluna ovat.
Miksi siis pilata illuusiota vain koska ei kerkeä tai jaksa.

Joululaatikoiden tuunaaminen perustuu aistilliseen harhaan, ulkonäkö yhdistyy tasapainoon suolan, makean ja happaman välillä.
Joululaatikoiden kohdalla tämä tarkoittaa lähinnä kerman ja voin lisäämistä, kuitenkaan uudelleen maustamista unohtamatta.

Seuraavaksi keittiöapulaisen laatikko kohtaiset “poppakonstit” joululaatikoiden parantamiseksi:

Ohje on kaikkien valmislaatikoiden kanssa samanlainen:
Kumoa laatikko rasiastaan kulhoon.
Lisää tuunaus ainekset ja sekoita hyvin.
Kumoa seos takaisin valmisruokavuokaan tai valitse mieleisesi vuoka.
Ripottele pinnalle korppujauhoja, mantelijauhoja tai -lastuja ja voi nokareita ym.
Paista uunissa normaaliin tapaan.

Joulun valmislaatikoiden parantelu

Ohjeet 700g joululaatikon tuunaukseen

Lanttulaatikko

2 rkl siirappia
1 dl kuohukermaa, smetanaa tai ranskankermaa
2 rkl sulaa voita
½tl suolaa
½tl valkopippuria
½tl muskotinpähkinäjauhetta
½tl neilikkajauhetta
½tl kanelia
½tl kardemummaa

Pinnalle
Korppujauhoja tai mantelia
Voit kokeilla myös piparijauhetta, vähennä silloin siirapin määrä puoleen ja jätä pois neilikka, kaneli ja kardemumma.
voinokareita

Porkkanalaatikko

2 rkl siirappia
1 dl kuohukermaa, smetanaa tai ranskankermaa
2 rkl sulaa voita
½tl suolaa
½tl muskotinpähkinäjauhetta
½tl pomeranssinkuorijauhetta
1tl raastettua inkivääriä
Appelsiinin mehu ja hienoksi raastettu kuori
Vähän sitruunan mehua ja kuorta

Sekoita ainekset varovasti niin että riisinjyvät eivät rikkoonnu.

Pinnalle
Korppujauhoja tai mantelia
voinokareita

Perunalaatikko

2 rkl vaaleaa siirappia
½ dl kuohukermaa, smetanaa tai ranskankermaa
2 rkl sulaa voita
½tl suolaa
½tl muskotinpähkinäjauhetta
½tl valkopippuria

Maksalaatikko

1 rkl siirappia
1 dl kuohukermaa, smetanaa tai ranskankermaa
2 rkl sulaa voita
½tl suolaa
½tl muskotinpähkinäjauhetta
½tl valkopippuria
1tl meiramia

Sekoita ainekset varovasti niin että riisinjyvät eivät rikkoonnu.

Bataattilaatikko

2 rkl siirappia
1 dl kuohukermaa, smetanaa tai ranskankermaa
2 rkl sulaa voita
½tl suolaa
½tl muskotinpähkinäjauhetta
½tl pomeranssinkuorijauhetta
1tl raastettua inkivääriä
Appelsiinin mehu ja hienoksi raastettu kuori

Pinnalle
Korppujauhoja tai mantelia
voinokareita

Uunin jälkeen pinnalle
1rkl paahdettuja auringonkukan- ja kurpitsansiemeniä

Punajuurilaatikko

2 rkl vaaleaa siirappia
1 dl kuohukermaa, smetanaa tai ranskankermaa
½dl vuohen- tai homejuustoa
2 rkl omenamehua
1tl raastettua piparjuurta
Pinnalle
Korppujauhoa
voinokareita

Lue myös “Opettele tekemään joululaatikoita” artikkeli

Kuva: Flickr Miia Sample

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *